Riikka Gassen
  • Home
  • Slides
  • About
  • Contact

Riikka Gassen

  • Home
  • Slides
  • About
  • Contact
Monthly Archives

marraskuu 2017

Kiireellä kehuskelu ohjaa näennäiseen tekemiseen

by Riikka 9.11.2017

Kiireen päivittelystä on tullut osa nykyajan tervehtimiskulttuuria. Noh, mitäs tässä, kiirettä. On ollut aivan sairaasti hommaa viime aikoina. Olin muuten eilen iltaseitsemään asti konttorilla. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että molemminpuolinen hirveä kiire täytyy todeta tapaamisen ensi sekunneilla aivan samaan tapaan kuin jenkkien mitä-kuuluu-hyvää -litania lausutaan aina osana tervehdystä.

Ensimmäisinä työvuosinani valmistumisen jälkeen toistelin itsekin näitä samoja lauseita. Sanoin, että on ollut todella kova kiire ja että on todella tärkeitä asioita meneillään. Vaikka puhuin näennäisesti töistä, puhuin tietenkin oikeasti itsestäni. Olen kyllä todella tärkeä tyyppi, kun teen näin vaikeita hommia ja minua tarvitaan näin paljon. Oikeastaan olen täysin korvaamaton, oikea valioyksilö!

Sittemmin olen alkanut vältellä kiireellä mässäilyä. Miksi?

Siksi, että kiireellä kehuskelu on yksi turhan tärkeilyn muoto, joka vie fokusta oikeasti tärkeältä tekemiseltä.

Mielestäni on mahdollista erottaa toisistaan oikea kiire ja näennäinen kiire. Näistä ensimmäinen syntyy, kun on itsenäisesti vastattava erilaisten tehtävien loppuun saattamisesta siten, että päivästä toiseen jatkuvat deadlinet alkavat kuormitaa liikaa. Jälkimmäinen taas liittyy enemmänkin vääränlaiseen työn tekemisen tapaan sekä toisaalta siihen, ettei kiireestä tai ainakaan kiirepuheesta halutakaan eroon, koska kiireisenä ihmisenä luokitellaan itsensä tärkeiden tyyppien joukkoon.

Suorittavan työn etenemistä on mahdollista seurata omin silmin. Sama ei päde ajatustyön kohdalla.

Mitä näennäinen kiire sitten on? Mielestäni se on asioiden päällekkäistä tekemistä, viestitulvan päivittelyä ja koko työajan täyttämistä palavereilla. Nämä asiat tuovat päiviin loputonta puuhastelua, mutta ohjaavat enemmänkin työtehtävien välillä pallotteluun ja työnteosta puhumiseen kuin oikeaan tekemiseen.

*

Yksi tietotyön pahimmista ongelmista suorittavaan työhön nähden on, ettei se miltä työn tekeminen ulospäin näyttää kerro mitään töiden tuloksista. Suorittavan työn etenemistä on mahdollista seurata omin silmin. Voimme esimerkiksi seurata kuopankaivajan lapiointia ja olla varmoja siitä, että kuoppa syvenee. Sen sijaan lapioinnin tauotessa seisovat myös hommat. Esimerkiksi kesällä 2016 mietin Keilaniemen pölyistä rakennustyömaata ohittaessani, että on se jännää, että kahdeksan viikon päästä tällä samalla paikalla liikennöi metro.

Tietotyöläinen näyttää tehokkaalta usein juuri silloin, kun hommat eivät etene.

Omin silmin tehty havainto töiden keskeneräisyydestä osoittautui myöhemmin todeksi, mutta samat havainnot eivät päde tietotyön kohdalla. Itse asiassa ne ovat päinvastaisia. Kuopan kaivaja näyttää tehokkaalta samalla kun työt oikeasti myös etenevät ja laiskalta silloin, kun hommat seisovat. Tietotyöläinen sen sijaan näyttää tehokkaalta juuri silloin, kun hommat eivät etene. Kännykän näpräys, koneen näpyttely palavereissa ja samanaikainen huutelu vieruskaverille konttorilla hidastavat aikaansaamista. Tämä ei ole mielipiteeni, vaan tutkimustulos, johon on tultu uudestaan ja uudestaan esimerkiksi Connecticutissa syksyllä 2009,  vuotta myöhemmin Dresdenissä sekä Helsingissä keväällä 2016.

Miksi ihmiset sitten kehuskelevat kiireellä? Tietenkin siksi, että kiire on statussymboli.

Yhteisesti ihannoituja asioita on todella vaikea muuttaa, enkä oikeasti usko kiireen katoavan ainakaan hetkeen mihinkään arvostettavana pitämiemme asioiden listalta. Sen sijaan uskon, että kiireen muotoa olisi mahdollista muuttaa enemmänkin aktiiviseksi ja mielekkääksi tekemiseksi. Siksi ehdottaisinkin kiirepuheen tilalle uusia asioita, joita voisimme jatkossa päivitellä tervehtimisen ja kuulumisen vaihdon yhteydessä. Miten olisi esimerkiksi:

“Kirjoitin tänään tunnin artikkelia katsomatta kertaakaan kännykän some-feedejä.”

“Käsittelimme tänään kolmestaan pikkupalaverissa yhden tärkeän asian alusta loppuun ja ratkaisimme sen.”

“Statuspalaverissa kellään ei ollut ollut niin kiire, ettei olisi ehtinyt hoitaa välille sovittuja tehtäviä.”

Niin pitkään kuin on työtä, on myös paljon hommaa. Se ei muutu ikinä. Nykypäivän työelämässä rassaa jatkuvan tekemisen lisäksi se, että harva asia valmistuu koskaan. Varsinkin erilaisissa kehitysprojekteissa työt ovat aina tietyllä tapaa vaiheessa, sillä jatkuvasti löytyy uusia asioita kokeiltavaksi, kehitettäväksi ja käyttöönotettavaksi. Tietotyö on aina kesken.

9.11.2017 0 comment
5 FacebookTwitterGoogle +Pinterest

IT:n kielimuuri

by Riikka 2.11.2017

Opin viime syksynä uuden sanan. Konsulttinuttura. Konsulteille ominaisen hiustyylin lisäksi on kuulemma olemassa myös konsulttien vaatteet ja jopa konsulttikorkokengät! Kyseisen opin sain silloiselta asiakkaaltani, joka tekee paljon projekteja eri IT-toimittajien kanssa. Hän siis varmasti tiesi, mistä puhui. Vieruskaverikin komppasi, kuinka “kyllä heti näkee, kun konsultti astelee sisään.”

Ongelmallisissa projekteissa aletaan helposti puhua kaiken maailman konsulteista. Kiitoksen hetkellä taas minulle todettiin kerran, ettet muuten yhtään vaikuta konsultilta.

Hetkinen. Voisiko esimerkiksi lääkäriä kehua sanomalla, ettet muuten yhtään vaikuta lääkäriltä? Heti kun astuin sisään ajattelin, että tällä kaverilla ei varmana pysy kirurgin veitsi kädessä.

Jäin miettimään pidemmäksi aikaa ajatusta “et vaikuta konsultilta” -heiton taustalla ja ehkä samat sanat olisi voinut muotoilla myös näin: “minusta tuntuu, että puhumme samaa kieltä ja ymmärrämme toisiamme.”

Kehitysprojektin kolme kieltä

Konsulttinuttura naurattaa, mutta nimityksellä on myös vakavampi puoli, sillä siihen sisältyy paljon epäluottamusta. Konsultit nähdään organisaatiorajojen lisäksi muutenkin omasta työporukasta erillisenä ryhmänä, mikä ei luo parasta lähtötilannetta yksittäisen kehitysprojektin yhteishengelle.

Johtuuko tämä kaikki kyräily sitten epäluuloisista työntekijöistä ja paisuttelevasta mediasta? Ei välttämättä.

IT-projektit ovat vaikeita projekteja, joissa hyvin eritaustaiset ihmiset keskustelevat keskenään usein melko monimutkaisista käyttäjätarpeista ja vähintään yhtä monimutkaisesta teknologiasta. Asetelma luo helposti ihmisten välille kielimuurin, minkä ylittäminen on jokaisen projektiin osallistuvan henkilön tehtävä.

Yksi muurin ylittämisen suurin ongelma on, että sekä projektin tekniset että täysin ei-tekniset osallistujat pyrkivät korostamaan teknologian vaikeutta ja teknologisen tietämyksen tärkeyttä yli muun tekemisen. Tarkoitan tällä sitä, että teknologian asiantuntija viljelee puheessaan ylpeästikin kolmikirjaimisia lyhenteitä samalla, kun käyttäjänäkökulmaa edustava osallistuja saattaa jopa pahoitella muille, kuinka hän ei valitettavasti ymmärrä tästä tekniikasta yhtään mitään. Aivan kuin tämä kertoisi jotain ihmisten kompetenssista noin yleensäkin.

Mitä tapahtuu, kun kolmikirjaimiset lyhenteet yhdistetään konsulttijargoniaan? Ainakaan ei tule onnistunutta projektia.

IT-projektit eivät nykyään myöskään ole pelkkää teknologiaa ja käyttäjätarpeita, vaan kaikki yritetään kuroa osaksi isompia tavoitteita eli liiketoimintahyötyjä. Kuulitte oikein, teknologiaslangin rinnalla projekteissa puhutaan myös paljon ylätason business-kieltä.

Mitä siitä sitten tulee, kun kolmikirjaimiset lyhenteet yhdistetään konsulttijargoniaan? Ensin konffaatte SSO:n kuntoon ja sitten vaan muistatte, että muutos lähtee johtamisesta. Ainakaan ei tule onnistunutta projektia.

Jonglööraus on heitto- ei kiinniottolaji

Asiantuntija sortuu helposti korostamaan tietämystään ja asian haastavuutta kuvailemalla osaamistaan mahdollisimman vaikeasti. Tähän syyllistyvät varmasti ihmiset eri aloilta, mutta mietitään asiaa hetki IT-projektien näkökulmasta.

Projektin onnistumisen kannalta kaikki eri osaamisalueet ovat yhtä tärkeitä. IT-projekteihin osallistuvien asiakasorganisaation työntekijöiden ei siis tarvitse ymmärtää teknologiaa sen enempää kuin käyttäjän yleensäkään. Kenenkään ei myöskään tulisi anteeksi pyytäen todeta, ettei ole kovin tekninen ihminen, vaan vaatia asiantuntijoita avaamaan asiaansa esimerkein niin pitkään, kunnes se on ymmärretty.

 

Tänä syksynä olenkin oppinut, että jonglöörauksessa ei ole kyse taitavasta kiinniottamisesta, vaan taidosta heittää pallo ilmaan siten, ettei kiinniottamisen eteen tarvitse nähdä juurikaan vaivaa. Tällaista mentaliteettia toivoisin myös projektikeskusteluun. Jos viestisi ei mene perille, ei ongelma välttämättä ole kuulijassa.

Kansantajuinen kommunikointi on ainoa tapa saada tietämyksellään jotain aikaan.

Asiantuntija sortuu helposti ylimielisyyteen puhuessaan omasta alastaan jonkun sitä ymmärtämättömän kanssa. Tämä on oikeastaan osa samaa ilmiötä, jossa koko tieteen popularisointi mielletään jotenkin viihteelliseksi ja vähemmän tärkeäksi kuin varsinainen asiantuntijatyö. Kuitenkin oman asian kansantajuinen kommunikointi on ainoa tapa saada tietämyksellään jotain hyödyllistä aikaan. Tällaista työtä ei tulisi nähdä jotenkin varsinaista asiantuntijatyötä kevyempänä tekemisenä, vaan vähintään yhtä tärkeänä osa-alueena.

Projekteissa tämä tarkoittaa sitä, että jokaisen pitäisi koko ajan muistaa yhteistyön tärkein tavoite: yhteisen ymmärryksen muodostaminen toteutettavasta asiasta niin hyvine kuin huonoine puolineenkin.

Älä siis yritä kuulostaa huippuasiantuntijalta. Yritä kuulostaa omalta itseltäsi.

2.11.2017 0 comment
4 FacebookTwitterGoogle +Pinterest
Load More Posts

Blogista

Blogista

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteilijä ja konsultti, joka ei tykkää istua palavereissa.

Luetuimmat tekstit

  • 1

    IT:n kielimuuri

    2.11.2017
  • 2

    Työn organisointi yhteiskunnan edistysharppauksina

    13.12.2017
  • 3

    Teams ja Slack ovat tämän hetken parhaat tiimityöratkaisut

    17.1.2018
  • 4

    Kiireellä kehuskelu ohjaa näennäiseen tekemiseen

    9.11.2017
  • 5

    Kohti pienempiä yksiköitä

    7.12.2017

@2017 - All Rights Reserved.