Moni pysyväksi luultu ominaisuus onkin opittu tapa

by Riikka

Osallistuin vähän aikaa sitten itsetuntemusta käsittelevälle luennolle. Luennon piti psykologi Anita Ankkuri-Ikonen ja se käsitteli muutoksen tekemistä niin sykähdyttävällä tavalla, että parhaat opit on pakko referoida tänne.

Luennon peruspointti oli, että ihmiseen liitetään jo hyvin varhaisessa vaiheessa erilaisia ulkoapäin tulleita leimoja, joita alamme luulla pysyviksi ominaisuuksiksemme. Samasta aiheesta on puhunut ansiokkaasti myös psykoterapeutti Maaret Kallio. Joku on ujo, toinen villi ja kolmas huono koripallossa. Kun nämä leimat on kerran lyöty ihmiseen, alamme itse vahvistaa niitä ja näin tekee myös ympäristö.

Kaikkea, mikä on opittua, on myös mahdollista muuttaa.

Kuitenkaan ujous tai liikuntataidot eivät ole pysyviä ominaisuuksia, vaan taitoja ja opittuja tapoja. Ja kaikkea, mikä on opittua, on myös mahdollista muuttaa. Tiede ei vieläkään osaa vastata yksiselitteisesti siihen, kuinka suuri osa ihmisen ominaisuuksista tulee geeneistä ja kuinka suuri osa ympäristön muokkaamana, joten tyydytään siihen, että molemmilla on vaikutusta. Introvertti ihminen on siis introvertti todennäköisesti aina, mutta voi silti oppia luomaan yhteyden muihin ihmisiin ja nauttimaan toisten seurasta.

Uuden oppimisessa on toki se hankala juttu, että jos on vuosikymmeniä tottunut ajattelemaan itsestään tietyllä tavalla, on ajatustapa juurtunut niin syvälle, että sen muuttaminen edellyttää todella paljon työtä ja aikaa. Varsinkin kun tiukan paikan tullen näihin “ominaisuuksiin” on helppo vedota. Stereotyyppisin keittiöpsykologin tulkinta lienee sitoutumiskammoinen aikuinen, joka on jäänyt lapsena liian vähälle vanhempien huomiolle. Heti perässä kakkosena tulee liikaa huomiota saanut lellikki, joka ei osaa käsitellä itseään kohtaavia ongelmia. Keksi sinäkin omasi!

Erilaiset ajatukset itsestä tulevat tietenkin lapsuudesta ja tässä kohden luento muuttui entistäkin paremmaksi. Luennoitsijan sävy ei nimittäin ollut millään lailla paapova, vaan hän totesi, kuinka tärkeää on, ettei jää jumiin vanhempien kasvatuskömmähdyksiin, sillä niitä on kokenut jokainen. On helppo ajatella, että olen tällainen, koska äitini teki sitä tai tätä. Täytyy kuitenkin hyväksyä, että vaikka omat vanhemmat ovat olleet väärässä joissain asioissa, tarkoittivat he silti hyvää, eikä kasvatus ole lupa käyttäytyä huonosti aikuisena. Kellään ei ole ollut täysin ongelmatonta lapsuutta ja hyvä niin, koska se opettaa meitä kohtaamaan sen, ettei elämässä ole takuuta siitä, että kaikki menisi aina hyvin, eikä kellekään tapahdu mitään väärää.

Loputtomiin ei siis voi syyttää vanhempia, vaan täytyy ottaa itse vastuu omasta elämästä ja tehdä siitä niin hyvä, kuin mahdollista.

Oli jotenkin piristävää, että psykologi sanoi näin. Kiitos Anita!

*

Mitenkähän tämä sepustus sitten liittyy mitenkään blogin aiheeseen eli organisaatiomuutosten toteuttamiseen? Noo mietinpä vaan tässä sellaista, että myös organisaatioihin lyödään leimoja melko kevyin perustein ja että sama pysyvyyden ihannointi suojautumiskeinona vaivaa myös työyhteisöjä. Paitsi että silloin äidin tilalla on esimies. Täällä meillä on kuulkaas niin huonoa johtamista, ettei mikään kuitenkaan muutu.  Ei näillä resursseilla vaan pysty tekemään parempaa palvelua.

Pieleen menneet muutoshankkeet eivät ole lupa jättää yrittämättä edelleen. Kädet on helppo vetää puuskaan ja sanoa, ettei meillä kuitenkaan mikään muutu. Muuttupas, kun jatkatte yrittämistä. Tie saattaa kuitenkin olla aivan yhtä pitkä kuin henkilökohtaisella puolella, nimittäin jos työyhteisöissä on toisteltu jopa vuosikymmeniä samoja “totuuksia” oman organisaation ominaisuuksista, on niitä varmasti työlästä muuttaa.

Ankkuri-Ikonen painotti luennossaan useaan otteeseen ystävyyssuhteiden merkitystä, sillä ne korjaavat “lapsuuden vaurioita” ja vääriä käsityksiä itsestä. Hyvä ystävä huomaa, milloin toinen esimerkiksi vähättelee itseään ja voi tässä kohden palauttaa tilanteen takaisin normitasolle.

Sama idea on muutosprojekteissa ja niihin liittyvissä muutostekniikoissa. Kehitysprojektin tehtävänä on kyseenalaistaa työyhteisöön liitetyt leimat ja auttaa työyhteisöä muuttamaan niitä itse. (Ongelmana toki on, että ystäviin perinteisesti luotetaan, kun taas ulkoisiin konsultteihin ei.) Myös organisaatiotason muutoksissa on viime kädessä kyse siitä, että yksilön täytyy muuttaa toimintaansa ja tällöin käsitykset itsestä ja omista taidoista merkkaavat paljon.

*

En aio tällä tekstillä lähteä mukaan “onko menestyksessä kyse omista lähtökohdista vai yrittelijäisyydestä” -jankuttamiseen. Sen sijaan haluan muistuttaa, että kyse on molemmista. Lähtökohdat vaikuttavat, mutta niihin ei tarvitse jäädä jumiin.

Related Articles

Leave a Comment