Näin pääset eroon puhelinaddiktiosta

by Riikka

Let’s face it, olemme kaikki puhelinaddikteja. Kyse ei ole ainoastaan teini-ikäisten ongelmasta, vaan moni aikuinen kolmikymppisestä kuusikymppiseen on koukuttunut puhelimen selailuun.

Latasin pari viikkoa sitten puhelimeeni ruutuaikaa mittaavan Moment appin, jonka avulla voi seurata ruutuajan määrän vaihtelua, puhelimen avauskertoja ja englanninkielisillä käyttäjillä myös eniten käytettyjä sovelluksia. Appi myös muistuttelee päivän aikana jo kertyneestä ruutuajasta. Oma statistiikkani on tässä.

Avaan puhelimen keskimäärin 46 kertaa päivän aikana eli melkein kolme kertaa tunnissa. Ruutuaikaa kertyi viime viikolla 2 h 1 min per päivä 56 minuutin ja miltei kolmen tunnin vaihteluvälillä. Lisäksi tulee tietenkin läppäriaika ja TV:n Netflix-aika. Vertailun vuoksi keskimääräinen Momentin käyttäjä kuluttaa pelkästään puhelimellaan kolme tuntia 57 minuuttia päivässä.

Mitä puhelimella sitten tehdään? Omaa sovellusstatistiikkaa ei tämänhetkinen versio vielä lue, mutta Momentin käyttäjien keskiarvot kertovat, että ehdottomasti suurin osa ajasta näyttäisi menevän some-sovelluksiin järjestyksessä Instagram, Facebook, Snapchat, Youtube ja WhatsApp. Tulos ei ole vertailukelpoinen, sillä some-puolella sovellukset ovat samat maailmanlaajuisesti, kun taas esimerkiksi uutissovellukset pääosin kansallisia. Ehkä tulos on kuitenkin suuntaa-antava.

*

Tietotyöläisen kannattaa vähentää puhelimen käyttöä siksi, että

1. Ihmisaivot eivät pysty multitaskaukseen, vaan moneen asiaan keskittyminen yhtä aikaa tarkoittaa sitä, ettemme tee mitään hyvin. (Tästä lisää DI:n blogin puolella.)

2. Jatkuvat keskeytykset haittaavat alitajuntamme toimintaa eli ei-tietoisen ajattelun toimintaa.

Kirjoitin jo tietotyöläisen joutenolotekstissä siitä, kuinka tärkeää alitajunnan hyödyntäminen on vaikeimpien ongelmien hahmottamisessa ja ratkomisessa. Tutkija Emma Seppälä Stanfordin yliopistosta kertookin aivojen olevan luovimmillaan silloin, kun emme ole töissä. Tutkimustiedon lisäksi näin sanoo monen oma kokemus, kun vaikealta tuntuvaan ongelmaan löytyykin ratkaisu hyvin nukutun yön jälkeen. Älypuhelimesta on siis paljon haittaa juuri siksi, että kesken juoksulenkin tai kauppamatkan tapahtuvat oivallukset jäävät pois, kun jatkuva keskeytys on saanut alitajunnan pois päältä. Tällöin ideoita ei synny tekemisen välillä.

Puhelimen käyttö ei ole mustavalkoista, vaan kännykällä tehdään paljon myös sekä tärkeitä että hauskoja juttuja. Kännykän käytössä kannattaa kuitenkin muistaa muutama asia.

Ensiksikin kahden näytön yhtäaikainen käyttö on suorassa yhteydessä keskittymiskyvyn alentumiseen. Eli jos lepäät sohvalla katsomassa telkkaria, älä näprää samalla kännykkää. Kahden ruudun välillä pomppininen on kaikkein haitallisinta.

Toiseksi vältä some-feedien autopilotti-rullausta. Puhelimeen on tapana tarttua silloin, kun ei keksi muutakaan tekemistä. Some-feedien selaaminen aktivoi aivojen dopamiinituotannon ja on siksi nautinnollista, mutta juuri tämä on sitä tarkoituksetonta tekemistä, josta ruutuajan karsiminen kannattaa aloittaa.

Kolmanneksi tarkkaile puhelinkäyttäytymistäsi esimerkiksi Momentin kaltaisella sovelluksella. Itselleni ruutuaika on vähentynyt automaattisesti ihan vain sillä, että asian tiedostaa.

Neljänneksi järjestä täysin ruutuvapaata aikaa. Olen alkanut välillä jättää läppärin ja puhelimen autoon työpäivän jälkeen. Pelkkä lipaston laatikko ei riitä piilopaikaksi, sillä sieltä haen ruudut saman tien takaisin näprättäväksi.

*

Addiktiosta tulee ensimmäisenä mieleen alkoholi, tupakka, huumeet, keuhkosyöpä ja aikainen kuolema. Kaikki riippuvuudet eivät kuitenkaan ole näin dramaattisia, vaan riippuvuuden voi kehittää sinällään paljon arkisempiin asioihin, kuten kännykkään tai vaikka irtokarkkiin. Kysymys on kuitenkin ihan vastaavasta addiktiosta kuin perinteisempien nautintoaineiden kanssa, vaikka vieroitusoireet eivät yhtä pahoja olekaan. Addiktilla on addiktin aivot, oli riippuvuus mikä tahansa.

Moment App tarjoaa käyttäjille myös kahden viikon treeniohjelmaa puhelimesta vierottumiseen. Ohjelmassa opetellaan muun muassa nukkumaan siten, ettei puhelin ole vieressä.  Viimeisenä päivänä taas vietetään kokonainen vuorokausi ilman puhelinta. Itse ainakin koen ahdistusta tästä, sillä kännykkää on mukava selailla viimeiseksi ennen nukkumaan menoa sekä ensimmäiseksi aamulla. Nyt ohjelma lähtee kuitenkin kokeiluun. Katsotaan, miten käy.

Related Articles

Leave a Comment